Loputtomasti samaa
Lukuvinkkejä maailman harmaantumiseen.
I
Tämä Adam Mastroiannin kiehtova teksti kulttuurisen monimuotoisuuden katoamisesta ja yleisestä polkemisesta paikoillaan laski ensin ylleni määrittelemättömältä tuntuvan ja raskaan surun, vaikka intuitiivisesti ajateltuna kaiken samanlaistumisessa ja latistumisessa ei olekaan mitään uutta. Tuuliturbiinien kanssa tappeleminen on kuitenkin kaikkein parasta ja asioiden suremista seuraa asioiden tarkasteleminen: mitä se on, mikä siihen on johtanut, mitä tapahtuu tulevaisuudessa (”mitä tapahtuu todella”)…?
Kuten niin moni muukin substack, myös Mastroiannin teksti on aiempien, infodumppaavien ja referoivien tekstien kooste ja reagointia niiden pohjalta. Mutta tekstiluetteloineen (linkit kannattaa tsekata, sieltä löytyy aika tyhjentävä määrä puhetta ja myös kritiikkiä asian tiimoilta) se on erinomainen aloituspiste riemukkaalla kiertoajelumatkalla kohti sivilisaation pysähtymistä ja universumin lämpökuolemaa.
Mikä kaikki on Mastroiannin & kump. tekstien perusteella nykyään samanlaista tai polkee paikoillaan? Nopeasti sanottuna ainakin: tiede, sisustaminen ja arkkitehtuuri, logot ja fontit, automallit, viihde, taide, kirjallisuus ja musiikki, mainosjulisteet, kirjankannet, se miltä ihmiset näyttävät ja miten he käyttäytyvät (friikkejä on jatkuvasti vähemmän, kultteja on jatkuvasti vähemmän, päihteitä käytetään jatkuvasti vähemmän), poliittiset mielipiteet, vaatteet, tuotemerkit, muodot, värit (esimerkiksi autot ovat nykyään pääosin mustia, hopeisia, harmaita tai valkoisia: voit todeta asian itse seuraamalla liikennettä jokusen minuutin ajan)…
II
Tekoälyn yhteenveto sans-serif -fonteista (ja nähdäkseni samalla kaikesta kulttuurisesta kommunikaatiosta):
”Sans-serif (ransk. “ilman päätettä”, suomeksi myös groteski) on kirjasintyyppiryhmä, jonka kirjaimissa ei ole pääteviivoja. Ne tunnetaan selkeästä, modernista ja minimalistisesta ulkonäöstä, ja ne sopivat erinomaisesti digitaalisille näytöille, otsikoihin sekä taulukoihin luettavuuden vuoksi.”
Lienee sanomattakin selvää, että groteskit ovat nykyään vallitseva fonttiperhe. Pidän erityisen mielenkiintoisena isojen tuotemerkkilogojen homogenisoitumista, eräänlaista sans-serifikaatiota, joka jossain mielessä tiivistyi suomalaisittain taannoisessa Iittala-kohussa. Toki monet tekstiesimerkeistä ovat alkujaankin sans-serifejä (kuten myös vanha Iittala), mutta logiikan vääjäämättömyys lienee selvä. Kuvalliset elementit, värit, kikkailut ja kaikenlaisen muun kuin ”nykyaikaisen” liikkeen tuntu on vedettävä minimiin. Kaikki löysä pois. Kaikki pois, mikä ei edesauta infon välittömyyttä. Täältä löytyvä esimerkkikuva autologoista on sitäkin maukkaampi: kaikki syvyys pois, epäselkeys pois, vaikutelma kolmiulotteisuudesta pois — pois siis kaikki mikä aiheuttaa minkäänlaista sakkaamista tai kitkaa muodon tunnistamisessa. Muodon, jonka ideaali nykykatsannossa on olla yksi ja sama. Huomatkaa, kuinka toistuvia pyöreät muodot ja toisaalta viistot viivaelementit ovat…
III
Vain vähän dystooppisesti kärjistäen alustana Substack homogenisoi sisältöään samalla tavalla kuin YouTube tai TikTok, vaikka kenties läheisempi verrokki olisi Twitter/X/Threads: siinä missä ne fuusioivat shitpostaamisen ja yhden lauseen hot taket oman konglomeraattinsa alle, pyrkii Substack tekemään saman thinkpiece-tekstien ja kolumnien kanssa. Ulkoisen kaltaisuuden Iso toinen (eli suomeksi: alustalle ominainen tapakulttuuri, jota olisi hyvä noudattaa) pakottaa kirjoittajan vähintäänkin alitajuisesti kaartamaan lähemmäs yleistä tekstistandardia. Teoriassa tätä ei tietenkään kukaan valvo, mutta käytännössä Kainuu opettaa: varsin pian on selvää, että ei kannata kirjoittaa sellaista muotoa, jota kukaan ei osaa/halua/jaksa lukea. Ja koska sattuneista syistä kukaan ei osaa/halua/jaksa enää lukea muuta kuin kevytkolumnistimuotoa, on jokainen teksti ennen pitkää muodollisesti sama teksti. Ja koska jokainen teksti on muodollisesti sama teksti, tietää myös sisällön etukäteen. Ja niin edelleen.
Oli esimerkiksi ihan helvetin hankala olla tekemättä tästä tismalleen samanlaista tapausesimerkkipohjaista ja pitkällisesti lörpöttelevää postausta kuin Mastroianni & kump. omissa teksteissään.
Toisin sanoen lehtijuttua.
IV
Mikäli uskoo lainkaan systeemiteoriaan tai maailmankaikkeudessa vallitseviin energiataloudellisiin lainalaisuuksiin, on jälkiviisaasti ajateltuna hyytävän loogista ja vääjäämätöntä, että keskiarvoisesti kaikki inhimillinen toiminta väistämättä samankaltaistuu ja virtaviivaistuu. Tässä vaiheessa olisi vasemmistokuplassa tapana kaivaa esiin ’kapitalismi’ ja länsimaisen ajattelun perinne tehotuotantoineen ja monistavine logiikkoineen, mutta sivilisaatioiden mittakaavassa kapitalisminkin voi katsoa taipuvan energiatehokkuuden kattokäsitteen alle — mikä taasen on ajattelutapa, joka ”on vain yksi esimerkki kapitalismin logiikasta”, ja niin edelleen. Hegel nauraa koko matkan pankkiin, ikuisesti.
Joka tapauksessa tällaisesta kulmasta erot ja monimuotoisuus ovat vain oikku, jotka hetkellisesti hajauttavat energiaa kaikkein tehokkaammin, kunnes hyytyminen iskee ja prosessit jumiutuvat vääjäämättä paikoilleen. On tietenkin täysin mahdollista, että markkinat toimivat niinkuin toimivat, että kapitalismi toimii juuri niinkuin toimii nimenomaan siksi, koska energian ja systeemien vääjäämätön (tai: luonnollinen) liikesuunta on kohti tehostumista, samuutta ja mutkattomuutta. Yleisestihän pelin voittaa se — oli kyse sitten evoluutiosta, virtuositeetista missä hyvänsä lajissa tai harmoniasta — joka ratkaisee tehtävän nopeimmin ja käyttää siihen vähiten resursseja.
Mutta onhan se myös ihan vitun ankeaa.
V
Silti tietoisuus tästä energiataloudellisesta faktasta (mikäli se fakta on) ei mielestäni vältämättä vähennä maailman kauneutta tai mielenkiintoisuutta. Päinvastoin. On hyvin todennäköistä, että mielekkyys ylipäänsä syntyy juuri tästä: hetkellisestä mahdollisuudesta eroon. Tavallaan pitäisi riemuita niin kauan kuin jokin ylipäänsä vielä häiritsee meitä, koska se on merkki siitä että ero on vielä mahdollinen. Eihän minuutta tai edes tietoisuutta itsestä tarvita enää siinä vaiheessa, kun erot lakkaavat. Kosmologisesti ajateltuna mahdollisuus elää juuri nyt, juuri tällä hetkellä juuri tässä ajan, universumin ja olevan pisteessä on etuoikeus, johon verrattuna kaikki kuviteltavissa olevat etuoikeudet kumartavat ja perääntyvät varjoihin.
VI
En ole keskimäärin lainkaan tenhoava, joten matkalla erontekemisen mahdollisuuksiin ja yleiseen elämäniloon linkkaan Mia Wennerstrandin inspiroivan ja viisaan Oui oui -vierailun.
Hyvä teksti, kiitos! Kuuntelin tuon Mastroianninkin alaviitteessä mainitseman lingvistin Adam Aleksicin Algospeak-kirjan taannoin ja Aleksicin väite tuntui olevan, että hakutermipohjaisen algoritmisen kapitalismin takia tuloksena on pikemminkin jatkuvaa todellista ja keinotekoista erilaistumista ja eron tuottamista ihmisryhmissä ja esteettisesti. Digitaalinen kulttuuri jakautuu koko ajan ryhmiin ja niiden alalajeihin, suunnilleen kaikelle löytyy jokin täsmentävä määritelmä, joka erottaa sen jostain toisesta. Goblin mode vs. pastel goth goblin mode vs. Summer chic survival mode. Mutta sitten kuitenkaan algoritmit eivät pidä liiasta erikoistuneisuudesta tai inhimillisestä innovatiivisuudesta sisällöntuotannossa ja sen markkinoinnissa, siinä on jokin curiosity gap -niminen ilmiö, asiasanojen pitää olla riittävän tuttuja mutta sopivan spesifejä yhdistelminä, joka johtaa kai sitten outouden ja vieraan katoamiseen huomiotaloudessa (ja varmaan myös vähitellen kyvyn sen vastaanottoon). Höpöttelen tästä Aleksicin kirjasta nyt lähinnä siksi, että ehkä tuo samankaltaistuminen voi johtua osin myös tähän liittyvistä kysymyksistä?Kaikenlaista outoa ja kiinnostavaa kyllä on, mutta siihen ei tosiaan ehkä törmää enää niin helposti.